Tässä vaiheessa joku arvattavasti kyseenalaistaa kokin nerokkuuden ja kysyy, miksei naanleivän sijaan käytetä pitaa ja naamiaisia leikkivän naudan sijaan aitoa lampaanlihaa ja tehdä kokonaan kreikkalaista purilaista. Tähän on monia syitä. Ensinnäkin sous chef preferoi naanleipää. Toiseksi kreikkalaisuus ei ole nyt kovin muodikasta… Ja kolmanneksi pakastimessa sattui olemaan paketti naudanlihapihvejä.
Ensin tehdään tsatsiki maustumaan jääkaappiin, jotta se ehtii fetäytyä. Kreikkalaiseen kurkkusalaattiin tarvitaan:
kreikkalaista jogurttia
kurkkua
valkosipulia
oliiviöljyä
minttua
mustapippuria
suolaa
(sitruunaa)
Kurkku raastetaan karkeaksi raasteeksi, josta tiristellään ylimääräinen neste pois. Valkosipulinkynnet – maun mukaan, täällä laitetaan kaksi – silputaan veitsellä. Käyttäköön puristinta ken tahtoo, itse suosin terävää veistä. Siitä puheen ollen: Jos Joulupukki lukee tätä, haluaisin lahjaksi samanlaisen Fiskarsin kokkiveitsen, joka nyt majailee jossakin tammelalaisen varastokopin uumenissa. Sitten voisin heittää tällä Prestigen hengenvaarallisen tylsällä puukolla vesilintua. Hmm. Sen ei ollut tarkoitus kuulostaa noin raa’alta.
Silputaan niin paljon minttua kuin hermot ja veitsi kestävät ja sekoitetaan yrttisilppu valkosipulin ja kurkun seuraksi jogurttiin. Viimeistellään sörsseli mustapippurilla ja merisuolalla. Täällä Linnakadun krouvissa puristamme joukkoon myös hieman sitruunaa, koska sous chefillä on lähes pakkomiellettä lähentelevä kiintymys tuohon happamaan hedelmään. Peitellään tsatsiki jääkaapin kylmään tasaantumaan.
Nyt seuraa brutaalein vaihe. Hajotamme valmiiksi muotoillut Aberdeen Angus -pihvit atomeiksi, tai ainakin irtonaiseksi jauhelihaksi, ja sekoitamme joukkoon silputtua minttua. Eikä pidä unohtaa tuoretta mustapippuria, koska se on pääkokin lempimauste. Sitä paitsi hienon pippurimyllyni käyttäminen on niin kovin miellyttävää. Lopuksi muotoilemme mintulla tahritun naudan uudelleen neljäksi pihviksi ja voilà! Nauta on kreikkalaistettu.
Ei siis muuta kuin levy kuumaksi ja nokare voita pannuun. Nostellaan valelampaat teflonille – koska valurautaa ei vielä talossa ole – ja annetaan tiristä. Tällä välin halkaisemme söpöt pienet naanleipäkiekot ja nostamme ne esilämmitetyn uunin ritilälle. Käännetään huijauslammas toiselle kyljelleen, murennetaan odotellessa feta ja viipaloidaan myös vähän sipulia. Sillä onnettomalla Prestigellä, joka jokaisella kädenliikkeellä odottaa tilaisuutta lipsahtaa ja viiltää sormeen rosoisen vekin.
Tämä monikulttuurinen makujen potpuri kootaan seuraavalla tavalla: Nostetaan lautaselle uunissa lämmennyt, halkaistu naanleipänen, ujutetaan sen syliin väärennetty lammaspihvi, jonka päälle ripotellaan murennettua fetaa. Viimeistellään annos parilla ruokalusikallisella tsatsikia sekä maun mukaan sipulilla ja tomaattisalaatilla. Tomaattisalaatti on tässä annoksessa oikeastaan röyhkeä tunkeilija, mutta koska kammoksun ruuan pois heittämistä, silppusin kurttuisiksi menneet kirsikkatomaatit ja maustoin ne yksinkertaisesti oliiviöljyllä, merisuolalla, sokeririppusella ja tietenkin mustapippurilla.
Mitä palanpainikkeisiin tulee, Linnakadulla ei juoda Retsinaa. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi tehdä itselleen sellaista väkivaltaa. Olosuhteiden pakosta (”pakko” tarkoittaa tässä yhteydessä Sainsburyn Marques de Monistrol -tarjousta) täällä nautitaan cavaa. Ehkä myös punaviiniä. Mahdollisesti ylijääneen mintun voi tietysti halutessaan käyttää Mojitoihin. Curaçao ei ole nyt listalla. Mutta mieti rauhassa.
Purilaiset tekivät hyvin kauppansa, eikä ähkyltäkään vältytty. Ylenpalttisen runsaan aterian viimeiset rippeet ehtivät jo jäähtyä lautasella, mutta makujen kompotti oli silti niin tasapainossa, että kylmänäkin tämä herkku hurmasi syöjänsä.
Jälkiviisaat totesivat, että olisi ollut parempi käyttää purilaissämpylänä kahta halkaisematonta naanleipästä, sillä ohuella, hauraalla lätyllä oli täysi työ suitsia mureaa nautalammasta. Kokki ei tietenkään ota tästä opikseen, koska hän on aina oikeassa ja kaiken arvostelun yläpuolella.
